Kirjoitettu

Pois oravanpyörästä

Maanantaista perjantaihin työviikon ajan pysyt ruodussa nauttimalla päivittäin aamukahvin, pienen salaattilounaan, välipalaomenan ja iltapalaleivän tai pari. Meno tahtoo kummasti hyytyä päivä päivältä ja ärsyttävä makeanhimo iskee joka ilta. Tahdonvoimalla sinnittelet kuitenkin päivän kerrallaan, olisipa jo viikonloppu!

Ja viimein koittaa se kauan odotettu perjantai. Päivä alkaa tutulla kaavalla, mutta töiden jälkeen kotiin mennään kaupan kautta. ”Olen todellakin ansainnut suklaalevyn pitkän viikon jälkeen”, mietit, mutta kuinkas sitten kävikään? Homma ei jäänytkään perjantaisuklaaseen, vaan lauantaina tekee mieli jo heti aamusta asti taas jotain hyvää. ”No, pulla sinne tai tänne”, ajattelet. Alkuviikkohan meni kuitenkin mukavasti miinuksen puolella! Loppuhuipennukseksi sunnuntaina viimeiset maistiaiset edellispäivän herkkujen jämistä, kun eihän niitä kaappiinkaan raski jättää. Maanantaina olo on tukkoinen, raskas ja turvonnut. Vaakakin näyttää paljon enemmän kuin perjantaina, apua! Ehkä olo helpottaa, jos sen välipalaomenan jättääkin tällä viikolla pois…

Kuulostiko tutulta?

Tämä on arkipäivää valitettavan monelle, eikä asian todellakaan tarvitsisi olla näin. Vähemmän on harvoin enemmän, kun on kyse perusterveellisestä ruokavaliosta.
Yllä oleva esimerkki on yksi helpoimmista mahdollisista tavoista oppia vääristyneet ruokailutottumukset ja sekoittaa aineenvaihdunta totaalisesti. Kun suurin osa viikosta syödään aivan liian vähän ja pahimmassa tapauksessa myös äärimmäisen ravinneköyhää ruokaa, iskevät hurjat mieliteot kovapäisimmillekin meistä. Ja kun pitkän viikon jälkeen palkitset itsesi pyhällä herkkupäivällä, venyy se helposti myös koko viikonlopun yli ja kehosi varastoi lopulta kaiken vähintään tuplana takaisin niin nesteen, kuin rasvankin muodossa. Ihmiskeho on nimittäin viisas: se odottaa taas seuraavaa usean päivän nälkäpaastoa ja varautuu siihen jo etukäteen tankkaamalla itseensä energiaa yli äyräiden.


Kokeile vanhan tutun oravanpyörän sijaan tätä, niin arkena kuin viikonloppunakin:
1. Aloita urakka aivan oikeasta aamupalasta. Kahvi ei yksinään riitä.
2. Uskalla syödä niin paljon, että olet aidosti kylläinen jokaisen aterian jälkeen. Muista kuitenkin, että on täysin normaalia ja jopa erittäin toivottavaa, että n. 3 tunnin päästä orastava nälkä ilmoittaa ruoka-ajan lähestyvän.
3. Varmista saavasi tasaisesti pitkin päivää niin proteiineja, rasvoja, kuin aivan turhaan pelättyjä hiilihydraattejakin.
5. Napsi jokaiselle aterialle jotain värikästä: kasviksia, marjoja, tai hedelmää.
4. Juo paljon vettä etenkin aterioiden väleissä, niin ruoansulatus saa tehdä aterioidessasi työnsä rauhassa. Samalla napostelun tarve pysyy hallinnassa.
5. Huomaa, kuinka paljon paremmin jaksatkaan!

 

Kirjoittaja on Treenaamon valmentaja Personal Trainer Jemiina Kemppainen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *